Webin murrosikä

web3_0

web3_0

Koska työni pääasiassa sisältää graafista suunnittelua ja ennen kaikkea verkkosuunnittelua, olisi kai jo korkea aika kirjoittaa jotain aiheeseen liittyvää. Internet on pitkään puhunut Web 2.0:sta verkon sosiaalisen median aikakautena, mutta lähes yhtä kauan on myös arvuuteltu mihin seuraava kolmas askel johtaa. Pilveen siirtyminen on ollut Suomessakin tiskillä jo tovin, mutta todennäköisesti kuluttaratkaisua saadaan odottaa vielä pitkään. Kuluttajaratkaisulla tarkoitan kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin verkon ylitse toimivaa tietokonetta kuukausiveloitteisena. On sanomattakin selvää, että webin kolmas sukupolvi tulee käsittämään pilviajattelun, jossa resurssit hyödynnetään tehokkaasti ja jaetaan verkon yli. Käytännössä jokainen saa tehokkaan koneen, luultavasti halvemmalla kuin nyt, eikä ole huolta tiedon katoamisesta tai raudan rikkoutumisesta.

Omassa työssäni Web 2.0 tarkoitti pitkään uutta tyylisuuntausta. Liukuvärit, erikoisfontit ja isommille näytöille suunnittelu oli kova sana web design -piireissä. Mitä web 3.0 tuo mukanaan suunnittelijoiden pöydälle jää nähtäväksi. Henk. koht unelmani on tietysti laitepohjainen design, eli skaalautuvuus esim. eri näyttöresoluutioihin. Tabletit, puhelimet, isot ja pienet näytöt saisivat kukin oman näkymänsä verkkosivusta. Leveillä näytöillä kukoistaisivat isot taustakuvat, moderni palsta-ajattelu ja jättimäinen typografia. Puhelimeen kaikki taas siirtyisi hajuttoman selkeästi, yhteen skrollattavaan pötköön. Verkon käyttö tulee olemaan sujuvaa, oli kädessä sitten puhelin, tablet-tietokone tai läppäri.

Murrosvaihe web 2.0:sta kolmoseen on käynnissä. Menee kuitenkin vielä vuosia että kotikoneet sijaitsisivat fyysisesti siellä langan vieraassa päässä tai että palvelu olisi järkevän hintainen. Kansaa varmasti myös puhuttaa koko henkilökohtaisen tietovarastonsa siirtäminen verkkoon.