Sisällön murrosvaihe


Kirjoitan tällä kertaa hieman poikkeavasta aiheesta, sillä se on herättänyt paljon keskustelua ja ajatuksia viime aikoina. Liuta ajatuksiani tablet-laitteista ja sisällön murroksesta mahdollisimman tiiviisti kirjoitettuna, olkaa hyvät. Elämme sisällön murrosvaiheessa, jossa kaikki suuret mediatalot satsaavat uuteen digisisältöön. Jokainen taho pyrkii parhaan tietonsa mukaan arvailemaan, mihin markkina ja käyttäjät ovat menossa. Samassa moni kysyy itseltään, mihin painettu media on menossa ja mitä työlleni tapahtuu.

Murrosvaiheen jälkeinen aika ja visio sisällön eri muodoista leijuu jokaisen suunnittelijan päässä omanlaisenaan. Oma visioni eroaa selkeästi tuttavieni mielipiteistä siinä, etten usko perinteisen painetun sanan elävän seuraavaa sukupolvea pidemmälle. Tablet-tietokoneet eivät tule korvaamaan perinteisiä tietokoneita, ainakaan ilman kunnollista lisänäyttöä, näppäimistöä ja hiirtä, mutta hävittävät lopulta kauppojen lehtihyllyt. Useampi neljänkympin ikäpyykin ohittanut tuttuni onkin vannonut esim. säköisen Hesarin nimeen, paluuta perinteiseen ei kuulemma ole.

Tulevaisuudessa sisältötalot tekevät edelleen sisältöä, sitä opitaan vain tekemään eri tavalla - varsinaista manuaalista taittoa kun ei jatkossa tarvita ja sanat ovat ykkösiä ja nollia. Lukulaitteessa määritellään sisällölle omaa lukutottumusta mukaileva näkymä ja toimittajan kirjoittama artikkeli ja AD:n tekemä ulkoasu elää sen mukaisesti.

Avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmät muuttuvat jatkossa entistäkin designer-ystävällisemmiksi, jolloin Photoshopissa, Indesignissa tai korvaavassa softassa tehty ulkoasu voidaan taittaa julkaisujärjestelmässä ilman laajaa teknistä osaamista. Taitto elää edellämainitun mukaisesti, käyttäjän laitteen ja tarpeen mukaan ja samassa häivyttää rajat nettisivun ja lehden väliltä. Perinteiset nettisivut sen sijaan säilyvät varmemmin ennallaan. Esimerkkinä nykyinen tapa navigoida sivustoja sivun ylälaidasta, drop downeista tai vasemmasta laidasta säilyy, mutta sama navigaatio ei toki toimi kun sivusto avataan kosketuslaitteeseen. Yhä useampi nettisivu jo toimiikin näin, eli kosketuslaitteille on suunniteltu oma tapa navigoida.

Jännintä on seurata, miten tällä kaikella tehdään jatkossa rahaa. Internetissä kun on totuttu saamaan kaikki ilmaiseksi ja Applen tarjoama lehtihyllyratkaisukaan ei voi olla ikuinen, koska yksikään mediatalo ei halua olla riippuvainen toisesta yrityksestä tai maksaa välityspalkkioita. Googlella luultavasti on jo hanskassa maailmanvaltaussuunnitelmansa, joka todennäköisesti myös onnistuu avoimuutensa ansiosta.